Hakutermi “Surnu Pekka” vie suomalaiset yhä uudelleen tarinaan miehestä, joka eli vuosikymmeniä tavalla, jota harva enää edes harkitsee. Surnu-Pekka, oikealta nimeltään Pekka Tervaniemi, tunnettiin Lapin Vätsärin erämaan syrjäseudulla eläneenä erakkona, jonka elämä kulki luonnon ehdoilla kaukana modernista yhteiskunnasta.
Hänen tarinansa ei ole legenda eikä taru, vaan dokumentoitu osa suomalaista erämaahistoriaa. Juuri siksi Surnu-Pekka kiinnostaa edelleen – ei sensaation vuoksi, vaan siksi, että hänen elämänsä edustaa jotakin pysyvää suomalaisessa mielenmaisemassa.
Kuka Surnu-Pekka oli?
Surnu-Pekka oli lempinimi, jolla Pekka Tervaniemi tunnettiin julkisuudessa. Nimi juontuu hänen asuinpaikastaan, Surnusta, joka sijaitsee Vätsärin erämaa-alueella Inarissa. Kyse ei ollut tilapäisestä valinnasta tai lyhyestä kokeilusta, vaan elämänmittaisesta ratkaisusta.
Hän eli erämaassa pienessä hirsikämpässä ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Arki rakentui luonnon rytmin mukaan, eikä yhteiskunnan tarjoamilla mukavuuksilla ollut hänen elämässään merkittävää roolia.
Surnu ja Vätsärin erämaa – yksi Suomen syrjäisimmistä alueista
Surnu sijaitsee Vätsärin erämaa-alueella, joka on yksi Suomen laajimmista ja karuimmista erämaa-alueista. Vätsäri levittäytyy Inarijärven itä- ja koillispuolelle ja on tunnettu kivikkoisista maastoistaan, laajoista vesialueistaan ja lähes täydellisestä hiljaisuudesta.
Alue sijaitsee lähellä Norjan ja Venäjän rajoja, korkealla Suomen kartan pohjoisosassa. Vätsäri ei ole koskaan ollut massaturismin kohde, ja se on säilynyt pitkälti koskemattomana. Surnusta on kerrottu, että lähimmälle maantielle on matkaa noin 40 kilometriä, mikä kertoo konkreettisesti paikan eristyneisyydestä.
Tällaisessa ympäristössä eläminen vaatii taitoja, sitkeyttä ja syvää luonnon tuntemusta.
Varhainen elämä ja perhetausta
Pekka Tervaniemen perhetaustasta tiedetään varmennettuna se, että hänen vanhempansa muuttivat Surnuun Petsamosta. Petsamon menetys ja siirtyminen Lapin syrjäseuduille on osa laajempaa suomalaista historiaa, joka kosketti monia perheitä sodan jälkeen.
Nuorena Pekka kävi armeijan, ja armeijasta päästyään hän jäi erämaahan auttamaan yksin jäänyttä äitiään. Tämä vaihe näyttää olleen ratkaiseva hänen elämänsä suunnan kannalta. Kaupunkiin tai taajamiin muuttamisen sijaan hän jäi Surnuun – ja jäi sinne pysyvästi.
Vanhempien nimiä, sisarusten määrää tai tarkempia perhesuhteita ei ole tuotu julkisuuteen varmennettavissa lähteissä, eikä niistä ole syytä tehdä oletuksia.
Elämäntapa ja arki erämaassa
Surnu-Pekan elämäntapaa kuvattiin usein sanalla omavaraisuus. Hän ei elänyt erämaassa romanttisena haaveena, vaan käytännöllisenä ratkaisuna.
Hänen toimeentulonsa perustui perinteisiin elinkeinoihin:
- poronhoitoon
- kalastukseen
- metsästykseen
- marjastukseen
Liikkuminen tapahtui luonnon ehdoilla. Talvella hän kulki moottorikelkalla, kesällä veneellä Inarijärveä pitkin. Taajamissa hän kävi harvoin, joskus vain muutaman kerran vuodessa.
Elämä ilman sähköä ja juoksevaa vettä ei ollut hänelle puute, vaan normaali olotila.
Ammatti ja “ura” erakkona
Surnu-Pekalla ei ollut uraa sanan tavanomaisessa merkityksessä. Hänen “ammattinsa” oli selviytyminen ja eläminen erämaassa. Poromiehenä, kalastajana ja metsästäjänä hän edusti elämäntapaa, joka oli aiemmin yleisempi Lapissa, mutta harvinaistunut modernisaation myötä.
Hänen elämänsä herätti kiinnostusta juuri siksi, että se ei ollut rakennettu urakehityksen, taloudellisen menestyksen tai näkyvyyden varaan.
Parisuhde, perhe ja lapset
Surnu-Pekan yksityiselämästä tiedetään hyvin vähän. Julkisissa ja varmennettavissa lähteissä ei ole tietoa puolisosta, parisuhteista tai lapsista. Hänen elämäntapansa ja erakkomainen olemuksensa ovat johtaneet moniin kysymyksiin, mutta vastauksia ei ole dokumentoitu.
Tämän vuoksi on tärkeää erottaa kiinnostus ja faktat: kaikkea ei yksinkertaisesti tiedetä, eikä kaikkea ole tarpeen täyttää arvailulla.
Mediahuomio ja dokumentaarinen kiinnostus
Surnu-Pekka nousi laajemman yleisön tietoisuuteen erityisesti Ylen dokumentaaristen sisältöjen kautta. Häntä haastateltiin ja hänen elämäänsä kuvattiin ohjelmissa, jotka keskittyivät erakkouteen ja pohjoisen elämän erityispiirteisiin.
Dokumenttien kautta hänen tarinastaan tuli osa suomalaista kulttuuriperintöä – ei sensaationa, vaan esimerkkinä vaihtoehtoisesta tavasta elää.
Kuolema ja muisto
Pekka Tervaniemi kuoli 88-vuotiaana, ja hänet haudattiin Ivalossa 25. elokuuta 2022. Hänen kuolemansa toi aiheen uudelleen esiin mediassa ja herätti kiinnostuksen hänen elämäänsä kohtaan myös nuoremmissa sukupolvissa.
Kuolema ei kuitenkaan päättänyt tarinaa. Päinvastoin, se vahvisti Surnu-Pekan asemaa eräänlaisena symbolina: miehenä, joka eli omilla ehdoillaan loppuun asti.
Miksi Surnu-Pekka kiinnostaa suomalaisia yhä?
Surnu-Pekan tarina koskettaa, koska se liittyy moniin suomalaisille merkityksellisiin teemoihin:
- luonto ja erämaa
- itsenäisyys ja omavaraisuus
- hiljaisuus ja yksinkertaisuus
- vastakohta kiireiselle nykyelämälle
Hän ei ollut julkkis, vaikuttaja tai mielipidejohtaja. Silti hänen elämästään puhutaan, koska se haastaa käsityksen siitä, mitä “hyvä elämä” tarkoittaa.
Yhteenveto
Surnu-Pekka, eli Pekka Tervaniemi, oli Vätsärin erämaan erakko, jonka elämä kulki kaukana valtavirrasta. Hän eli Surnussa ilman sähköä ja mukavuuksia, perinteisten elinkeinojen varassa, luonnon rytmiä seuraten.
Hänen tarinansa ei ole täydellinen eikä kaikkea ole dokumentoitu. Juuri se tekee siitä aidon. Surnu-Pekka edustaa elämää, jossa ihminen ei pyri hallitsemaan luontoa, vaan elää sen osana.
